USKONTO
Manssilan kirkon kellot
Manssilan Aleksanteri Nevalaisen muistolle pyhitetyssä kirkossa oli kaikkiaan neljä kelloa. Nämä kellot saatiin sodan jaloista evakuoitua ennenkuin venäläiset polttivat kirkon ns. vetäytymisvaiheen aikana 1944. Sotien jälkeen Leo Kasanko laati ehdotuksen evakuoiduilta alueilta talteen saatujen kirkkoesineiden uudelleensijoitussuunnitelmaksi, jonka Suomen ortodoksinen kirkollishallitus vahvisti 1953. Sen mukaan Manssilan kaikki neljä kelloa - ja lisäksi yksi Korpiselästä talteen saatu kello - tulivat sijoitettaviksi Pielavedelle rakennettavaan uuteen kirkkoon. Tämä kirkko vihittiin vuonna 1958.
Nykyisin Pielaveden Apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon tapulissa on yksi Manssilasta peräisin oleva kello (kuva alla - kiitos Antero). Tämä kello on valmistettu Pietarin Malaja Ohtassa sijainneessa vuonna 1845 perustetussa Orlovin metallivalimossa. Muista kelloista ja niiden nykyisistä sijoituspaikoista ei ole vielä varmaa tietoa. Jos tiedät, missä ne ovat tai mitä tahansa tarinaa niiden tiestä Manssilasta nyky-Suomeen, lähetä tietosi tämän sivuston ylläpitäjille. /PS 
Manssilan kirkon ikoni - Kristus ristillä
Kirjoittanut: Helena Ylisirniö (Aamun Koitto 23/1989, s. 408-410)
Manssilan Aleksanteri Nevalaisen kirkon eräs ikoneista Kristus ristillä on harvoja Manssilasta pelastuneista ikoneista. Ikoni on konservoitu Uudessa Valamossa vuonna 1989.
Ikonin nykyiset mitat ovat 125,8 x 86 cm. Nykyisessä koossaan ikoni on valmistettu kolmesta laudasta yhdistetylle pohjalle. Jossain vaiheessa se on sahattu ainakin sivuilta ja ylhäältä kenties alhaaltakin pienemmäksi ja varustettu tummalla reunalla, joka on jätetty nykyiseen versioon ikonin reunaksi, vaikka itse alkuperäinen maalaus jatkuu alla. Ikonin sivuilla ovat mahdollisesti olleet, vasemmalla Maria Magdaleena ja oikealla sadanpäämies Longin. Ristin yläpuolella on mahdollisesti ollut Herra Sebaot.
Tyyliltään ikoni edustaa moskovalaista hovimaalauskoulun tyyliä 1600-1700 - lukujen vaihteesta. Maalari on todennäköisesti ollut tietoinen tyylin vaatimuksista, vaikka ei ehkä itse olekaan kuulunut varsinaiseen koulukuntaan. Tyylisuunnalle ominaisia ovat pienet enkelihahmot, jotka keräävät kalkkiin Kristuksen verta. Maalaustyyliltään ne noudattavat 1600-luvun perinnettä. Ristin juurella ovat kuvattuina Jumaläiti ja evankelista Johannes. Taustalla näkyy Jerusalemin muuri, vasemmassa kulmassa on aurinko ja oikealla kuu. Erikoinen pieni yksityiskohta on ristissä oleva Kristuksen monogrammi, joka on kreikaksi, kun taas muut tekstit ovat venäjäksi.
Manssilan Ristiinnaulittu-ikonin, joka on eräs Iisalmen Evakkokeskuksen arvokkaimmista ikoneista, matkakertomus Manssilasta Pielavedelle on kuvattu Aamun Koitossa (23/1989). Venäläisten vallatessa talvisodassa Manssilan kirkko ei tuhoutunut taistelussa vaan toimi varastona. Osa ikoneista oli jäljellä ja osan olivat asukkaat siirtäneet piiloon. Suomalaisten taas vallattua Salmin seudun jatkosodassa heinäkuussa 1941 paikalliset asukkaat toivat kirkon ikoneita takaisin pyhäkköön.
Kesäkuussa 1944 pappismunkki Paavali yhdessä kyläläisten, Veera Miihkinen (Alanko) ja Outi Harle (Partanen), kanssa pakkasivat ikoneja ja muuta esineistöä evakuoitavaksi. Pappismunkki Paavali halusi vielä pitää kirkossa palveluksen ja kirkko tulikin täyteen. Seuraavana päivänä oli juhannuksen aatonaatto ja Paavali halusi vielä toimittaa liturgian kirkossa. Kesken liturgian kirkkoon tultiin ilmoittamaan, että venäläiset olivat nousseet maihin ja oli kiireesti lähdettävä junalle. Paavali jakoi kuitenkin ensin ehtoollisen, jonka jälkeen sekä ihmiset että pakatut ikonit (määränpäänä Pielavesi) siirrettiin evakkojunaan.
Kuva: Manssilan ristiinnaulittu, Petter Martiskainen, Aamun Koitto 23(1989)s. 408
Manssilan kirkon historiikki
Laatinut: Helena Ylisirniö
Manssilan kyläläiset pitivät kyläkokouksen 20.2.1900, jossa päätettiin aloittaa toimet kirkon rakentamiseksi kylään. Kirkon paikaksi valittiin entisen tsasounan tontti ja kirkkomaa, joiden pinta-ala oli yhteensä 11 341 m2. Asianmukainen pöytäkirja yhteisestä päätöksestä toimitettiin Salmin kirkkoherran hyväksyttäväksi, minkä jälkeen anomus kirkon rakentamiseksi lähetettiin Hengelliseen konsistoriin. Toimeksiannosta viipurilainen rakennusmestari Aleksander Isaksson kävi 15.-28.10. 1900 Manssilassa tarkastamassa ja pyykittämässä kirkolle suunnitellun maa-alan, mutta tsasounan tontti osoittautui liian pieneksi. Kirkko tarvitsi maata yhteensä 17 154 m2. Lampuoti Kiril Röppänen lupautui lahjoittamaan puuttuvan maa-alan lampuotitilastaan. Maan omistuskirjat osoittivat kuitenkin, ettei Röppänen omistanutkaan kokonaan kyseistä alaa. Lisämaan tarjoutuivat lahjoittamaan sitten maanviljelijät Mihail A. Rodionoff ja Sergei O. Ruskoi. Senaatti hyväksyi maan luovuttamisen, ja kirkkotontti, jonka koko oli 0,62 ha, merkittiin maarekisteriin Rno:lla 2,9 vuonna 1903 pakkoluovutettuna.
Rakennusmestari Aleksander Isaksson laati kirkon piirustukset ja kustannusarvion, jonka loppusumma oli 44 259,50 mk. Hengellinen konsistori toimitti piirustukset, kustannusarvion ja anomuksen rakennusluvan saamiseksi Senaattiin 28.2.1902. Senaatin talousosasto hyväksyi piirustukset ja myönsi rakennusluvan 17.4.1902. Rakentaminen aloitettiin syksyllä 1902, ja kirkko valmistui joulukuun alussa 1903. P. Ikonen Sortavalasta oli rakennusmestarina. Urakoitsijoina toimivat kauppias Petter Nikitin Vitelestä ja Veljekset Hosainoff Salmista. Urakkasumma oli 33 000 mk. Maalaus- ja kultaustyöt oli tehnyt koristemaalari Lindgren Sortavalasta. Suurimman osan kirkon rakentamiseen tarvittavista varoista oli lahjoittanut eversti A.W. Jelagin. Kustannuksiin osallistuivat myös Manssilan, Virtelän ja Rajaselän kylän asukkaat lahjoittamalla mm. rakennushirret. Suomen arkkipiispa Sergei vihki kirkon 27.8. 1906 ja pyhitti sen pyhän Aleksanteri Nevalaisen muistolle.
Peruskorjaus tehtiin vuonna 1920. Kirkko oli malliltaan ristikirkko, sisältä ja ulkoa vuorattu laudoilla. Laudoitus oli maalattu harmaaksi ja listat ruskeiksi. Alla oli hakattu kivijalka. Joka ilmansuunnassa oli ovi, ja ovien edessä kiviraput punaisesta graniitista. Peltikatto oli maalattu kuparinväriseksi. Kirkko oli kooltaan 27 m x 14,5 m (leveimmältä kohdalta) x 5 m. Tilaa oli 500 hengelle. Kahdeksankulmaisessa avoimessa kellotornissa oli neljä kelloa. Vuonna 1926 kelloja oli ollut viisi. Kirkkoa lämmitettiin kaakeliuunilla, jonka hankkimisesta päätettiin kyläkokouksessa 25.1. 1904. Kirkon tontin ja hautausmaan koko oli yhteensä 4 ha. Kalmistossa ollut vanha tsasouna mainitaan ainakin vuonna 1887.
Rastavuevanheli
Sih aigah suari Augustu andoi käskün kaikes muas panna rahvas kirjoih. Tämä, ezimäine rahvahan kirjoihpanendu oli sih aigah, konzu Siirien muaherrannu oli Kirinius. Kaikin mendih kirjoihpandavakse, jogahine omassah linnah.
Muga i Josif lähti Galileispäi, Nazarietan linnaspäi da meni kirjoihpandavakse Juudien muah, Davidan linnah Betlehemah, ku häi kuului Davidan roduh. Häi lähti sinne ühtes hänele muĉoikse uskaldetun Marijanke, kudai oli kohtuine. Konzu hüö jo oldih sie, Marijale tuldih suanduaijat, i häi sai poijan, enzimäzen lapsen. Häi kabaloiĉĉi lapseni pani žiivatoin soimeh, ku heil ei olluh tilua üövündytalois.
Sil peräl oli paimoloi üöl niitül lammaskarjua vardoiĉĉemas. Heile ozuttihes Taivahallizen Izändän anheli, i Izändän kirkahus rodih heis ümbäri. Paomoit pöllästüttih äijäl, vai anheli sanoi heile: "Älgiä varakkua! Minä toin teile ilonviestin: suuri ilo roih kaikele rahvahale. Tänäpäi Davidan linnas teile on rodinnuhes teijän Piästäi. Häi on Hristos, Taivahalline Ižändü. Tämä on teile tunnustiähtennü: tüö lövvättö lapsen, kudai kabaloitunnu maguau soimes."
I sil sanal anhelis ümbäri ozuttihes suuri joukko taivahallistu saldattua, kudat kiitettih Jumalua sanoil:
Jumalale kunnivo taivahas, rauhu muan piäl rahvahal, kudamii häi suvaiĉĉou.
Konzu anhelit mendih järilleh taivahah, paimoit sanottih toine toizele: "Läkkiä Betlehemah! Sie müö näimmö midä on roinnuh, sen, mih näh meile sanoi Taivahalline Izändü."
Kiirehel hüö lähtiettih i löüttih Marijan, Josifan da lapsen, kudai magai soimes. Heijän nähtüü hüö saneltih, midä heile oli sanottu lapseh näh. Kaikin, ket kuultih paimoloin sanat, diivittihes. No Marija otti kaiken, mi oli roinnuhes, omassah süväimeh da duumaiĉĉi sidä äijän.
Paimoit tuldih järilleh, kiitettih da ülendettih Jumalua kaikes, midä oli kuultu da nähtü. Kai oli ihan muga, kui heile oli sanottu.
Kappale manssilalaista historiaa - Röppäsen sukuraamattu -STRASTI GOSPODIN
Kesällä 1937 kierteli Salmissa, myös Manssilassa ja Virtelässä käyden, rajakarjalaisen perinnemateriaalin kerääjä, jonka nimi ei ole säilynyt arkistoissa. Hän osui kulkiessaan myös Vasili Mihailinpoika Röppäsen taloon. Vierailun seurauksena Helsingin Yliopiston kirjaston ns. hankintakirjaan tehtiin merkintä vanhasta kirkkoslaavin kielisestä kirjasta [1] ”Strasti Gdin”, ”Ostettu Hra W. Röppäseltä, Manssila, Salmi. Hinta Smk 1.300". Teoksen nimen - suomennettuna ”Meidän Herramme kärsimykset” - kirjoitustapa kertoo vanhasta kirkkoslaavin perinteestä lyhentää nimityksiä, jotka ”jokainen uskovainen tietää”.
Tämä kirja on ollut pitkään Röppäsen (nimen kirjoitusmuoto vaihtelee kielen ja aikakauden mukaan: Röppöin-Röppönen-Reppijev-Röppänen) suvussa ja sisältää lukuisia eri aikoina suvun jäsenten tekemiä merkintöjä päivämäärineen. Nämä merkinnät on tehty tavallisesti pääsiäisen aikaan, kun kirjoittaja oli piinaviikolla lukenut kärsimyshistorian. Vanhin kirjan merkintä on vuodelta 1808, jonka teki Jakov Timofewitz (Reppijev). Sen jälkeen kirjaan on tehty merkintöjä vuosina 1828, 1839, 1848, 1862 ja kymmenkunta merkintää vuosina 1899-1922.
Kirjaan tehtyjen merkintöjen mukaan sen on kirjoittanut ja kuvittanut eräs Röppäsen suvun jäsen, Spiridon Larionovitsh, joka asui Uuksalonpäässä ja mahdollisesti oli saanut opetuksensa Valamon luostarissa. Vanhoista vuosien 1733, 1754 ja 1764 verotusluetteloista voidaankin tunnistaa Spiridon Larioninpoika, joka syntyi Lunkulansaaren Ulahton kylässä noin vuonna 1725 ja muutti myöhemmin asumaan Uuksalonpäähän. Spiridon Larionovitsh Reppijev oli siis todennäköisesti tämän käsikirjoituksen jäljentäjä ja kuvittaja, joskaan ei varsinainen kirjallinen luoja.
Tianderin [2] tutkimusten mukaan kirja käsittelee Jeesuksen kärsimyshistoriaa 30:ssä luvussa. Sisältö keskittyy pääasiallisesti evankeliumeihin, mutta mukaan on otettu myös apokryyfisiä legendoja. Kaikki on kuitenkin sommiteltu hyvin taitavasti, niin että kokonaisuudesta on syntynyt yhtenäinen kertomus. Ensimmäinen luku käsittelee Latsaruksen henkiin herättämistä ja hänen sisariensa Martan ja Marian Kristuksen palvomista. Sitten kerrotaan juutalaisten pappien ja farisealaisten juonitteluista Kristusta vastaan ja koko kärsimyshistoria evankeliumien mukaan. Tämän kärsimyshistorian lisäksi tässä käsikirjoituksessa on luettelo kaikista kirkkoisistä, pyhistä miehistä ja hurskaista miehistä, jotka ovat kirjoittaneet Kristuksen kärsimyshistoriasta sekä 32-jakeinen kärsimysrukous.
Kirja ei ole mikään perinteinen, suurikokoinen perheraamattu, vaan itseasiassa melko vaatimattoman ensivaikutelman antava, mustanahkakantinen kirjanen kokoa 20 cm x 15 cm x 4 cm. Pienen kirjan ensivaikutelma muuttuu kuitenkin välittömästi, kun teoksen avaa: tämä kirja sisältää noin 150 aukeamaa, siis noin 300 käsinkirjoitettua sivua, joista useat ovat hämmästyttävän hyvin säilynein vesivärimaalauksin koristeltuja. Sivujen paperiaines on ajan ja ahkeran käytön patinoimaa, kellertävää, karkearakenteista paperimassaa.
[1] Strasti Gospodin. Signum: Sl. Ms. 0-25.1. Kansalliskirjasto, slaavilaisen kirjaston käsikirjoituskokoelma, Helsinki.
[2] Codex Salmiensis. Mielenkiintoinen karjalainen kirjalöytö. HS:n viikkoliitteelle, Karl Tiander. HS, 2.10,1938, sivu 3.
PS 10.12.2006 Lisäkuva 1,
2,
3,
4,
5 ja
6.
Tarinoita ja uskomuksia Manssilasta
Ylioppilas Heikki Lehmusto kiersi vuonna 1938 Salmin pitäjän kyliä keräten kansalta tarinoita, uskomuksia ja sananparsia. Hän vieraili mm. Miinalassa, Lunkulansaarella, Manssilassa, Kirkkojoella, Karkussa, Rajaselässä ja Käsnäselässä. Manssilassa hän jututti seuraavia ihmisiä: Ivan Alanko (s. 1876), Aleksanteri Alanko (s. 1880), Heikki Latvus (s. 1909), Nikifor Salminen (s. 1865), Vasili Röppänen (s. 1876) ja Oudatja Ruskoi (s. 1845). Lähde: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kansanrunousarkisto. Helsinki.
Tarinoita ja uskomuksia Manssilasta (pdf, 70 kt)
Kymmenen käskyy Aunukseh kieleh
Viite: Meijän Salmi lehti 6.6.1993
Rukouskirjanen, josta käskyt on otettu, on julkaistu 1908 Viipurissa. Se on kirjoitettu venäläisin kirjaimin Aunuksen murteella, livvin kielellä. Kirjanen on pietarilaisen nahkatehtailija Maksimovin suvun hallussa. Suku lienee muuttanut Aunuksesta Pietariin ja sieltä Viipuriin. Kirjasen omisti Konrad Goetz.
1. Minä olen Gospodi Jumal sinu, ei pie olla sinulles toisie Jumaloi, paitsi minuo.
2. Älä asu itselles valejumalua, i ei miittumua sen kuvua, mi on taivahas ylähän, i mi on muas alahan, i mi on veis muan alle, älä kumardele heile, älägö palvele heidy.
3. Älä mainitse nimie Gospodan Jumalan sinun tyhjäh.
4. Musta suavattu päivy, ku pyhittiä se; kuuzi päiviä rua, i toimita kai dielot sinun; a seittsemäs päivy, suovattu, Gospodal Jumalal sinun.
5. Positoitse omua tuattua, i omua muamua, ku hyvis sinulles, i viikon eläsit mual.
6. Älä tapa.
7. Älä asu bluudua.
8. Älä varrasta.
9. Älä sano sinun lähimäisen piäl kielastustu.
10. Älä tahto itsel sinun lähimäisen mutsoida, älä tahto sinun lähimäisen ni pelduo hänen, ni kasakkua hänen, ni häkkie hänen, ni hebuo hänen, ni toisie shiivattoi, ni midä, mi on sinun lähimäisel.
|
